The band

Biografia

(Julkaistu alun perin thecrash.comissa, arkistoitu tänne.)

Crashin historia vuodesta 1991 vuoteen 2001 vääristettynä sellaiseksi kuin allekirjoittaneet sen itse muistavat:

1. ESIHISTORIA 1991-1995

Alussa oli Jumala; perustajanelikosta Teemu ja Samuli näet tapasivat ensimmäisen kerran rippileirillä kesällä 1991. Kristillisen ympäristön vaikutuksesta huolimatta pojat totesivat omaavaansa yhteisen haaveen nahkahousunhuuruisesta rokkitulevaisuudesta, joten viisaat päät päätettiin lyödä yhteen. Koska useammalla kokilla möykän määrä moninkertaistuu, värvättiin mukaan aikaisemmista yhteyksistä rumpaliksi Samulin kanssa yläasteella soitellut Erkki, ja vastaavasti toiseksi kitaristiksi Teemun koulutoveri Dani Aavinen (katso lopun henkilögalleria). Ensimmäinen keikka tehtiin nimellä Ladies&Gentlemen (tai pelkkä Gentlemen, kuka näitä muistaa), mutta nopeasti nimeksi vaihdettiin New Deal.

Ideologia oli alusta alkaen selvä: soittamalla ainoastaan omia biisejä tapahtuu nousu maailmanmaineeseen hetkessä - maailma ei tosin tajunnut tätä ihan vielä. Esihistoriallisina aikoina nauhoitettiin kuitenkin erinäisiä demoja (joista ensimmäinen Teemun huoneessa neliraiturilla; rumpuja ei ollut vielä hankittu, mutta kitarakotelo ja pari viivoitinta ajoivat asiansa mainiosti) ja keikkailtiin läpi lähes kaikki Turun alueen keskikaljajuottolat. Nykyisen ydinkolmikon vietettyä kesän '94 Turun kesäteatterin hilpeän lastennäytelmän taustabändinä, haalittiin teatterimaailmasta mukaan vielä avaruusaseman päälliköksi Tommi Rapeli. Entinen, suht yksinkertainen kitarapoppi kuorrutettiin sellaisella kasalla syntikoita, että vieläkin pimeimpinä iltoina pelottaa. Kahden vuoden intensiivisen Turun valloituksen jälkeen into kuitenkin lopahti, asepalvelus kutsui ja bändi hajosi käsiin.

2. CRASHIN ALKUTAIVAL, 1997-1998

Nousihan se Fenix-lintu kuitenkin. Vuoden tauon jälkeen alkuperäinen ydinkolmikko (eli Teemu, Samuli ja Erkki) totesi vanhan viisauden koiran karvoistapääsemisvaikeuksista todeksi, ja aloitteli toimintaa uudestaan. Vanhasta maailmasta hylättiin sekä hillitön 1500-kanavainen digitaalitykitys että pakon edessä ylimääräiset jäsenet, ja uusi musiikki muotoutui niukan soittaja-arsenaalin ja Teemun uusien biisien ansiosta kuulaaksi, pelkistetyksi brittipopiksi (Suedelta EI kuitenkaan otettu mallia missään vaiheessa, ettäs tiedätte!) Kun mukaan vielä himoittiin mausteeksi hitunen analogisyntetisaattoripörinöitä, ja huomattiin, ettei kellään ole käsiä yhtä paria enempää, otettiin remmiin mukaan kouluajoilta tuttu Toni Ahola. Onnekkaiden sattumien ansiosta promoottorimoguli Johan Hollsten sattui kuulemaan New Deal -aikaista demoa, innostui, ja tahtoi kuulla lisää. Siihenastisen uran pelottavin keikka soitettiin jääkylmällä treenikämpällä kädet täristen, mutta tärppäsipä kuitenkin. Keikkamyyntisopimus taskussa päätettiin vaihtaa nimeksi Crush, mutta moisen bändin olemassaolon selvittyä vaihdettiin uu aahan. Kun eteen vielä lisättiin artikkeli, oltiinkin nimipuolella jo melkoisen uniikkeja. Ainakin toivottavasti. Ensimmäinen Crash-keikka tehtiin Paraisten kalkkilouhoksessa kesällä 1997; Tonin ollessa estyneenä mukaan otettiin yhden keikan ajaksi vanha urosleijona, Dani. Vuodenvaihteen tienoilla päätettiin myös nauhoittaa kunnon demo muutamien hätäisten roiskaisujen tilalle, ja missäpä turkulaisbändi demonsa tekisi, ellei Tampereella. Lähes legendaarisen mustan ep:n avausraita Sugared, joka kiipesi demoversiossaankin Radiomafian voimasoittoon, sovitettiin treenikämpällä vain paria päivää ennen nauhoitussessioita. Mitäpä sitä turhaan hinkkaamaan.

3. ENSIMMÄINEN LEVY, 1999-2000

Kun Sugared raikui radioaalloilla, ja keikat herättivät melkoista pörinää, oli ennen pitkää selvää, että levytyssopimus syntyy. Useampikin yhtiö oli kiinnostunut, mutta sopimus syntyi lopulta Warnerin kanssa. Tuottajaksi valittiin Hannu Pikkarainen, ja lyhyehkön sovitus- ja ennakkotuotantokauden jälkeen nauhoitettiin Comfort Deluxe. Jälkeenpäin ajatellen monet asiat tekisi, sovittaisi ja soittaisi ehkä toisin, mutta lopputulos sai varsinkin kriitikoiden keskuudessa lähes poikkeuksetta osakseen kehuja ja ylistystä. Levy-yhtiön sedät ja täditkin olivat tyytyväisiä, kun levy myi englanninkieliseksi kitarapopiksi poikkeuksellisen hyvin Suomessa. Sugaredista kuvattiin Suomenlinnan tenniskentällä video, joka herätti ihastusta puolin ja toisin, voittaen mm. erinäisiä palkintoja. Kyllä Tommi osaa. Mutta ulkomaillehan sitä yritettiin, ainakin median mielestä. Sugared nousi mm. itävaltalaisen FM4-radioaseman kuuntelijalistan kärkeen (tosin eräät lähteet innostuivat sijoittamaan sen jopa sinkkulistan ykköseksi...), ja keikkoja tehtiin tiputellen mm. Itävaltaan ja Saksaan. Käytiinpä Ruotsissakin pyörähtämässä, mutta varsinainen, riittävä radiosoitto jäi uupumaan. Levy julkaistiin useammassakin maassa, mutta menestys jäi vielä odottamaan itseään. Kenelläpä tässä kiire olisi. Kosketinsoittajan paikka osoitti tuulisen luonteensa, kun alkuvuodesta 2000 Tonin oli pakko tehdä valinta koulun ja bändin välillä. Paikkaajaksi löydettiin kuitenkin nopeahkosti Turkulainen ravintolapersoona Jussi Lehtinen. Pikku hiljaa opittiin keikkailun myötä hitusen soittamaankin, ja varsinkin festareilla meininki oli parhaimmillaan uskomattoman hyvä.

4. TOINEN LEVY, 2001-

Erinäisten ulkomaankeikkojen ja muiden muka-kiireiden takia toisen levyn valmistelu viivästyi ja viivästyi, lopulta jopa niin paljon, että kun h-hetkeen (eli nauhoitusten aloittamiseen) oli enää pari kuukautta aikaa, suurin osa biiseistä oli toistaiseksi olemassa vasta Teemun päässä. Tuottaja-asiaa pyöriteltiin suuntaan ja toiseen, kunnes lopulta huomattiin meren takana kalastamisen absurdius ja nähtiin metsä puilta; miksi antaa kenenkään muun käsiin sitä, mistä itsellä on kuitenkin vahva ja valmis visio? Asioita mutkisti hetkittäisesti Jussin viimeisissä treeneissä ennen nauhoitusten alkua julkistama poislähtö, tällä kun oli liian monta rautaa tulessa klubiensa ja muiden bändikuvioidensa keskellä. Alkuperäiseen kokoonpanoon trioksi palaaminen tuntui kuitenkin lopulta hyvältä ratkaisulta, ja studioon lähdettiin huojentunein mielin. Biisit ja erityisesti soundimaailma oli melko pitkälle valmiiksi mietitty studioon mentäessä, mutta lopullisesti palaset asetteli kohdalleen Teemu, joka ajoi itsensä pitkälle hulluuden partaan yli vietettyään kolme kuukautta viilailemassa biisejä. Lopputuloksena oli kuitenkin levy, jolla bändi kuulostaa niin paljon Crashilta kuin mahdollista. Tähän olisi ollut luultavasti mahdotonta yltää ulkopuolisen tuottajan kanssa. Ensimmäiseen levyyn verrattuna Wildlife on ennen kaikkea rohkeammin tuotettu, sovitettu ja soitettu. Äänimaailman sanallinen kuvaileminen on kuitenkin mahdotonta, kuunnelkaa itse! Vaikka levy nauhoitettiin eräitä vierailijaosuuksia lukuun ottamatta triona, tarvittiin keikoille kuitenkin avuksi mies synatiskin taakse. Onneksi lähipiiriin lukeutui muuan Tomi Mäkilä, joka oli tullut tutuksi tämän tuurattua Samulia basson varressa eräällä Itävallassa tehdyllä keikalla. Mies osoittikin jo treeneissä täyttävänsä paikkansa paremmin kuin loistavasti, ja keikkoja kautta historian kuulleet hahmot ovatkin poikkeuksetta ylistäneet miestä Crashin historian parhaaksi kosketinvelhoksi. Ensimmäinen keikka levyn julkistamisen jälkeen tehtiin Turussa, Säätämössä, ja heti ensimmäisellä keikalla tehtailtiin samantien ko. baarin yleisöennätys. Keikkamenestys on ollut muutenkin mainiota kaikkien suurimpien kaupunkien ollessa loppuunmyytyjä. Levy on toistaiseksi tehnyt kaiken, mitä on odotettu, ja enemmänkin. Ensimmäinen sinkkulohkaisu, Lauren Caught My Eye, kipusi Suomen virallisella listalla kolmanneksi, ja koko levy teki saman perässä muutamaa viikkoa myöhemmin. Ulkomailla levy on herättänyt ansaittua kiinnostusta lähes kaikkien sen kuulleiden keskuudessa, samoin kuin Laurenista kuvattu video. Kaikki vaikuttaa siis todella lupaavalta, kun kiikarit käännetään nyt tositeholla Suomen ulkopuolelle.

MIELEENPAINUVIMMAT

Seuraavaan on kerätty eräitä uran tapahtumia, jotka ovat jääneet erityisesti bändin tai eräiden sen jäsenien mieleen, hyvässä tai pahassa:

KEIKAT:

Provinssi '98, teltta: Ensimmäinen keikka, jolla yleisön määrä ja innostus löi bändin ällikällä. Jälkeenpäin hyviä festarikeikkoja on ollut useampiakin, mutta ensimmäisen Provinssi-keikan muistaa kuitenkin lämmöllä. Nivalan Tuiskula, '99: Yleisön määrä löi täälläkin ällikällä, tosin ihan päinvastoin. Kaikki 20 ihmistä olivat kyllä loistavasti mukana ja keikan jälkeen kättelimmekin koko yleisön läpi. Mieleenpainuvaa oli myös 15-vuotiaan paikallisraggarin huuto Teemulle kamoja pois roudattaessa: "Hei, anna nimmari! Hei, kuuliksä homo..!?" Kipeimmäksi peppu jäi varmaan kuitenkin keikan järjestäjällä. Itävalta 2000: Tirolilaisasuinen mies eturivissä lauloi suunnilleen joka biisin alusta loppuun mukana, ja sai samantien kunnian olla ehkä parhaimman yleisön joukosta keikan aikana kuuluneen kommentin huutaja: ensimmäisen biisin jälkeen mies näet huusi täydellisellä euroviisuaksentilla: "Finland, ten points!". Ankkarock 2000: Jussi unohti tulla lavalle ensimmäisen biisin aikana kokonaan, ja kulutti sen ajan kuikuilemalla ankka-asussaan backstagella. Eipä sitä kaikkea voi muistaa. Teemu osoitti rock-uskottavuutensa ja oksenteli miehekkäästi poltettuaan puolikkaan tupakan.

BÄKKÄRIT:

Mikä tahansa Saksan keikan backstage; keskiverron saksalaisen takahuoneen antimilla ruokkisi keskivertoperheen kuukauden ajan. Suomen muusikkojen liiton pitäisikin vaatia, että jokaisesta suomalaisesta takahuoneesta löytyisi ainakin täydellinen juustokokoelma, suklaata, hedelmiä, voileipiä, keksejä, erilaisia viinipulloja, olutta, väkeviä, salaatteja, pitsaa, virvoitusjuomia ja kokonainen paistettu panda. Vastakohta löytyy tietysti Turusta. Soitettuamme ilmaiseksi Levottomien ensi-iltabileissä joskus alkuvuodesta 2000 kruunasi Sedu "Sedu" Koskinen illan tarjoamalla jokaiselle bändin jäsenelle kaksi pulloa keskiolutta. Tähän ei ole mitään lisättävää.

OMAT BIISIT:

Musta EP: World of my own
Comfort Deluxe: Take my time, Furious boy
Wildlife: Of hope and despair, New York, Times

KOHLAUKSET:

Itävaltalainen promoottori muistaa varmaan ikuisesti sen suomalaisbändin, joka aidossa Star Wars -hengessä leikki robotteja pahvilaatikot päässä keskellä Klagenfurtin yöelämää. Moisessa kostyymissä on muuten yllättävän vaikea saada taksia. Provinssirockissa 2000 juhlittiin kerrankin isolla suuttimella, erityisesti silloinen kosketinsoittaja Lehtinen kunnostautui mm. esittämällä kärpästä roikkumalla Egotripin keikkabussin tuulilasinpyyhkijöistä. Erkki ja Jussi myös hoitivat Samulille kasan tikkejä päähän ja nyrjähtäneen lonkan taklaamalla huonokuntoista basistia kymmenen askeleen vauhdilla. Sori. Saksassa lämmittelemämme Scycs valitti toistuvasti crashiläisten olevan keikan jälkeen ujoja ja vaisuja, joten erään keikan jälkeen meidän oli kerrassaan pakko todistaa suomalaistenkin osaavan juhlia keskieurooppalaiseen tapaan. Seuraavana aamuna Scycs kieltäytyi tervehtimästä meitä. Onneksi pojat leppyivät pian. Footbagin potkiminen on kautta aikain ollut rakkain keikkamatkaharrastuksemme. Lajin näennäisestä rauhallisuudesta huolimatta tuli senkin vaarallisuus todistettua Erkin sekoittaessa eräässä sessiossa Teemun nenän ja pallon. Tilannetta ei yhtään parantanut jalassa olleet muutamakiloiset maihinnousukengät. Sori vielä kerran.

MUUT BÄNDIT:

James The Beaver: Ainoa bändi, jolle sattui ja tapahtui enemmän kuin meille, rumpali mm. juuttui vessaan juuri silloin, kun keikan olisi pitänyt alkaa, auto hajosi tasaisen varmasti jokaisella keikkamatkalla jne jne. Toivottavasti pojat ovat vielä hengissä. Muuten bändejä on kyllä liikaa mainittavaksi asti, Egotrippiä on ainakin tullut lämmiteltyä useampia kertoja. Viimeaikaisista pitää mainita osittaiskiertueen lämmittelybändinä toiminut Since November, ja erityisesti sen kitaristi Kalle, joka pitää rock-käyttäytymisen jaloa lajia mainiosti yllä. Tietysti pitää mainita myös turkulainen tuleva suuruus Daisy. Muistakaa, mistä luitte nimen ensimmäisen kerran!